Vammainen rakkautta etsimässä

Seksuaalikasvatus ei ole ainoastaan puhetta taudeista ja niiltä suojautumisesta, aivan kuten seksuaalisuus ei ole seksin synonyymi. Siinä missä puhutaan turvaseksistä ja identiteetin moninaisuudesta, tulisi puhua myös seurustelusuhteista ja niiden mahdollisuuksista – inklusiivisesti.

Mikä haastaa vammaisen seurustelua?

Vamma tai sairaus ei vie pois henkilön kykyä rakastaa ja huolehtia, kaivata kosketusta ja tulla rakastetuksi. Monelta ihmiseltä kysytään “jokos sulla on kumppani?”, mutta vammaiset saatetaan jättää tästä keskustelusta ulos.

Jos mietimme vammaisuudesta esiintyviä narratiiveja, ne ovat usein tietynlaisia: vammainen nähdään herkästi huolenpidon kohteena. Vastaavasti vammaisten tarinat kietoutuvat usein kurjuuteen, kuten kaltoinkohteluun tai välttämättömiin palveluihin liittyviin byrokratiataisteluihin. Vammaisia kuvataan vain harvoin parisuhteessa.

Ennakkoluulot on usein mahdollista kiteyttää seuraaviin lauseisiin:

“Kyllä sä vielä jonkun kivan tuolikaverin löydät.”

Lause kuvaa ajatusta, jonka mukaan vammaiset pariutuisivat vain toistensa kanssa. Kahden vammaisen välinen seurustelu saattaa olla tietyllä tapaa helpompaa – onhan toisellakin omakohtaista kokemusta siitä, millaisia haasteita vamma tuo mukanaan. Siitä huolimatta vammainen ja vammaton voivat rakastua, eivätkä tunteet katso toimintakykyä.

“Parisuhteen muodostaminen saattaa olla sulle hankalampaa, kun sulla on tuo vamma.”

Lauseessa piilee totuuden jyvä, sillä ennakkoluulot elävät vahvoina. Samaan aikaan lause on täysin turha, sillä vammainen ei ole tietämätön itseensä kohdistuvista ennakkoluuloista. Asian korostaminen sen sijaan voi latistaa vammaisen itsevarmuuden jo ennen kuin tämä uskaltaa liittyä deittisovelluksiin tai puhua häntä kiinnostavalle ihmiselle esimerkiksi koulussa.

“Sun pitää löytää vammaton kumppani, joka vois avustaa sua.”

Tässä lauseessa on kaikki väärin. Ulkopuolelta ei tulisi koskaan ohjailla sitä, millaisen parisuhteen ihminen muodostaa. Läheisten tulisi välittää ainoastaan siitä, kohdellaanko heidän rakastamaansa ihmistä suhteessa hyvin vai ei.

Toiseksi, kumppanin velvollisuus ei ole auttaa. On tärkeää, että seurustelusuhde pysyy nimenomaan rakkaussuhteena, kun taas avut tulevat lähtökohtaisesti ulkopuolelta siihen palkatulta henkilöltä, kuten henkilökohtaiselta avustajalta.

On täysin eri asia, jos pariskunta valitsee olla kaksistaan jonkin tietyn hetken, esimerkiksi viikonlopun yhdessä mökillä. Silloin kyse on yhteisestä sopimuksesta, ei velvoitteesta. Jos kumppani joutuu auttamaan arjessa, koska palveluita ei ole, hän joutuu luultavasti perumaan omia menojaan. Vammainen tuntee itsensä helposti taakaksi.

Kyseessä on myös epäterve valtasuhde: Vammaton voi käyttää apua vallan välineenä: “Jos emme harrasta seksiä, yritäpä päästä ylös sängystä.” Vaikka vammaton ei tietoisesti käyttäisi valtaansa, vammainen voi silti olla esimerkiksi näyttämättä tunteitaan tai mielipahaansa, sillä pelkää jäävänsä yksin, jos toinen suuttuu.

“Kuka sut nyt huolisi?”

Lause on tuttu monille parisuhdeväkivaltaa kokeneille, mutta vammainen voi kuulla sen myös muuten. Se saa kuulijan tuntemaan olonsa huonoksi ja ajattelemaan, että mikäli joku osoittaa hänelle huomiota, se tulisi hyväksyä sellaisenaan riippumatta siitä, miten häntä muutoin kohdellaan suhteessa.

“En mä voi, kun sulla on vamma.”

Nuori minä sai pakit lukemattomia kertoja tämän lauseen kautta, ja se sattui. En syytä sen lausuneita ihmisiä – puhuttiinhan vammaisuudesta silloin paljon vähemmän kuin nyt.

Lauseen takana voi olla kaksi erilaista oletusta: Ensimmäinen niistä on se, että vammaisen kanssa seurustelu vaatisi jotain erityistä ymmärrystä erilaisuudesta. Viihteessä nähdyt toistuvat kertomukset siitä, miten vammainen rakastuu avustajaansa, ovat omiaan ruokkimaan tätä ajatusta. Vamma voi tuoda suhteeseen elementtejä, joita vammattomien välisessä suhteessa ei ole, mutta ytimeltään se ei muuta niitä.

Toinen taustaoletus kuvaa sitä, että vammaisen kanssa seurustelu olisi jotenkin hyväksikäyttöä. Mikäli vammainen omaa hyvän itsetunnon ja hän on saanut hyvän seksuaalikasvatuksen tai kasvattanut itseään teeman suhteen, hän osaa sanoa ei. Mikäli vammainen tulee nähdyksi suhteessaan kokonaisuutena ja häntä kuunnellaan, hyväksikäyttöä ei tarvitse pelätä.

Kaikki nämä eri tavoin negatiiviset lauseet ovat vammaisen elämässä läsnä yhtä aikaa. Ne vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme itseemme ja mahdollisuuteemme pariutua, mutta toisaalta myös siihen, miten näemme muut.

Miten tukea vammaisen deittailua?

Monet kuvittelevat läheiselleen tietynlaisen elämän. Usein ajatellaan, että elämänpolkuun kuuluisi ura, rakkaussuhde ja mahdollisesti jälkikasvua. Vammaisen kohdalla tämä ajatuspolku voi olla erilainen, sillä vammattoman voi olla hankala nähdä vammaista suhteessa. Kyse voi olla siitä, että ajattelee vammaisen parisuhteen muodostusmahdollisuuksien olevan muita heikommat, tai siitä, että pelkää tämän tulevan hyväksikäytetyksi.

Seksuaalikasvattajana sinun ei tule maalata deittailusta synkkää kuvaa tai patistaa jälkikasvua tietynlaisen ihmisen syliin. Kyse on hänen elämästään, etkä voi elää hänen kauttaan. Voit kuitenkin tehdä monia asioita tukeaksesi jälkikasvun matkaa deittailun maailmassa.

1. Päivitä tietosi.

Seksuaalikasvattajan tärkein tehtävä on antaa oikeaa ja ajantasaista tietoa. Mikäli ajatus vammaisen seurustelusta tuntuu sinusta kummalliselta tai jokin häiritsee sinua, kysy itseltäsi: “miksi?”. Etsi infoa, joka haastaa ajatuksiasi ja pelkojasi. Lue suhteiden ja identiteetin moninaisuudesta, jotta et tuputa lapselle pinttyneitä ja kapeita malleja, vaan annat hänelle tilaa miettiä, mitä hän kaipaa.

2. Näytä mallia.

En nyt tarkoita, että sinun tulisi kertoa lapsellesi deittailusta tai siitä, mitä teet kumppanisi kanssa makuuhuoneessa – tai muutakaan, mikä menee rajojesi yli. Lapset kuitenkin oppivat kaikkialta ympäriltään. Lapsi tarkkailee, miten puhut kumppanillesi tai kumppanistasi, miten hoidat konfliktitilanteet ja kuinka suhtaudut hellyyteen. Kotoa tai muualta lähiympäristöstä saatu malli on se, mitä ihminen pitää normaalina ennen kuin saa työkaluja (mahdollisesti) haastaa niitä.

3. Opeta asettamaan rajat.

Kulttuurissamme on kummallinen tapa, jossa lapset pakotetaan halaamaan tätejä tai istumaan joulupukin syliin kysymättä lapselta, onko se ok. Lapsi oppii, ettei hänen haluillaan ole väliä. Etenkin suvulle osoitetun läheisyyden kanssa tämä on ongelmallista, sillä henkilö oppii, että kosketukseen on suostuttava, jotta toiselle ei tule paha mieli. Tämän asetelman ongelmallisuuteen on herätty.

Vammaisten maailmassa luvan kysyminen on vasta lapsenkengissä. Meitä kosketaan jatkuvasti, jos tarvitsemme fyysistä apua esimerkiksi paikasta toiseen siirtymiseen. Jos tahtoo jonkin asian hoituvan, vammaisena ei voi aina valita, koskeeko joku vai ei. Luvan kysyminen antaa kuitenkin autonomian tunteen. Vaikka itse kosketuksi tulemista ei voi aina valita, jokaisella tulee olla oikeus valita, miten häneen kosketaan.

Kysy siis lapseltasi: “Miten haluat, että autan? Onko tämä ok? Muistathan kertoa, jos haluat jotain muutettavan.”

4. Opeta omanarvontuntoa.

Kulttuurimme syöttää jatkuvasti ajatusta vammaisuuden huonommuudesta. Potentiaaliamme kyseenalaistetaan jatkuvasti kaikilla elämän osa-alueilla. Sinun tehtäväsi on viestiä muuta:

• Kerro, ettei vamma ole asia, jota tulisi hävetä tai syy pienentää itseään.
• Kerro ja osoita toiminnallasi, että henkilö on hyvä juuri sellaisena kuin hän on.
• Sano, ettei hänen tule miellyttää muita itsensä kustannuksella.
• Painota, ettei tarvitse tai tule suostua kosketukseen tai muuhun, mitä ei itse halua tehdä.
• Mikäli joku rikkoo rajoja, vika on aina tekijän, ei koskaan sen, jonka rajoja rikottiin.
• Myös vammainen voi rikkoa toisen rajoja. Jos niin käy, on siitä kannettava vastuu.

5. Anna kattavaa seksuaalikasvatusta.

Ihmisen toimintakyky ei suoraan korreloi sen kanssa, millainen hänen elämänsä tulee intiimien suhteiden saralla olemaan, tai etenkään, miten hän ilmaisee seksuaalisuuttaan. Älä siis ajattele “ei hän varmasti tätä tarvitse”. Kerro sen sijaan avoimesti kommunikaation merkityksestä ja eri tavoista, taudeista sekä suhteiden, nautinnon ja identiteetin moninaisuudesta.

Haasta lasta miettimään, millaisena hän näkee tulevaisuuden, ja kerro, ettei rakkaussuhteiden tarvitse olla tietynlaisia. On ok pohtia, mitkä elementit tekevät tai tekisivät juuri hänen suhteestaan hyvän. On myös hyvä miettiä, mitä hän kaipaa tullakseen nähdyksi.

6. Vältä olettamista ja luo turvallinen tila.

Vaikka seksuaalisuus ja ihmissuhteet voivat olla monelle vammaiselle kipukohtia, se ei ole automaatio. Osalla on hyvin mutkaton suhde deittailuun ja seksuaalisuuteensa. Älä tuputa neuvoa, ellei sitä kysytä. Sen sijaan kerro, että luoksesi voi aina tulla, jos jokin mietityttää. Kerro, että sinua kiinnostaa, miten rakkausrintamalla menee, mutta et tahdo udella, sillä kunnioitat yksityisyyttä.

Vaikka vammaisen kohdalla seurusteluun liittyy seikkoja, joita vammattomien ei tarvitse miettiä, rakkaussuhteet eivät ole ytimeltään erilaisia. Parhaiten tuet henkilön deittailua tiedostamalla omat ajatusmallisi. Jos huomaat niissä jotain vinoutunutta, työstä niitä. Anna nuorelle mahdollisuus pohtia sitä, millaisessa suhteessa hän potentiaalisesti tulisi nähdyksi ja mitkä ovat hänen tarpeitaan. Tue myös hyvien vuorovaikutustaitojen kehittymistä.