Yhdistyksen toiminta ja arvot

Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry on vuonna 2021 perustettu yhdistys, jonka päätavoite on edistää inklusiivisiin käytäntöihin perustuvaa seksuaalikasvatusta ja parantaa tarjottavan seksuaalikasvatuksen tasoa. Inklusiivinen lähestymistapa seksuaalikasvatukseen tarkoittaa, että VALVE ry tavoittelee tilannetta, jossa seksuaalikasvatuksessa on huomioituna moninaiset erilaiset ihmisryhmät siten, että moninaisuus on lähtökohta ja sisäänkirjoitettu asia seksuaalikasvatuksen käytänteissä. Yhdistys pyrkii tähän tilanteeseen tekemällä vaikuttamistyötä rakenteellisella tasolla sekä kouluttamalla ammattilaisia ja asiantuntijoita, joiden työtä seksuaalisuuden teemat eri tavalla koskettavat. Yhdistys järjestää tapahtumia seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista sekä tekee yhteistyötä järjestöjen, päättäjien, ammattimaisten seksuaalikasvattajien sekä eri alojen ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa.

Tarve yhdistyksen olemassaololle on syntynyt havainnosta, että seksuaalikasvatus on lisääntymiskeskeistä, kapeaa ja normatiivisia näkökulmia painottavaa. Seksuaalikasvatus ei ota esimerkiksi vammaisia tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä riittävällä tavalla huomioon ja normien ulkopuolinen seksuaalisuus näyttäytyy ennemmin poikkeuksena kuin yhdenvertaisena tapana käsitellä maailmaa. Lisäksi seksuaalikasvatuksen järjestämisen systemaattisuudessa ja käytettävissä materiaaleissa on puutteita ja laadullista epätasalaatuisuutta paikkakuntien ja jopa yksittäisten koulujen välillä. VALVE ry:n perustamisessa on ollut keskiössä ajatus, että kentälle tarvitaan toimija, joka ottaa asiakseen parantaa seksuaalikasvatuksen tavoitettavuutta, saavutettavuutta, inklusiivisuutta ja moninaisuuden huomioimista. Monipuolinen seksuaalikasvatus on osa seksuaalioikeuksia, joiden toteutuminen on osa ihmisoikeuksia.

VALVE ry katsoo, että seksuaalikasvatuksen tilaa tulee parantaa erityisesti seksuaalisuutta työssään käsittelevien ammattilaisten tietotaitotasoon vaikuttamalla, yhteiskunnallisia rakenteita kehittämällä sekä pitkän linjan vaikutustyötä tekemällä. Näin toimimalla yhdistys vaikuttaa tehokkaammin asenteisiin, kun koulutetut ammattilaiset siirtävät tietotaitoaan seksuaalikasvatuksen kohderyhmille. Ammattilaisten ja asiantuntijoiden kautta on myös mahdollista tavoittaa isompi joukko ihmisiä kuin suoraa kasvatustyötä tekemällä. VALVE ry pitää äärimmäisen tärkeänä, että kaikkien ihmisryhmien seksuaalioikeudet toteutuvat ja että laadukas seksuaalikasvatus tavoittaa mahdollisimman monet ihmisryhmät.

VALVE ry on nuoreen ikäänsä nähden saavuttanut jo paljon: vuonna 2023 yhdistys järjesti suuren suosion saavuttaneen ammattilaisseminaarin suostumuksen teemoista, tuotti yhdistyksen ensimmäisen oppimateriaalipaketin yläkoulun opettajien käyttöön, tarjosi koulutusta sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisille sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sekä perusti Pirkanmaalle seksuaalikasvatusta edistävän paikallisen asiantuntijaverkoston muiden järjestöjen kanssa. Vuoden 2024 lokakuussa VALVE ry järjesti ensimmäiset Seksuaalikasvatuksen päivät, joiden tarkoituksena oli luoda uusi 1-2 vuoden välein järjestettävä tapahtuma ammatilliseen verkostoitumiseen ja keskusteluareenan tarjoamiseen seksuaalisuuden teemojen parissa työskenteleville ammattilaisille.

Pääpainopisteemme on lasten ja nuorten parissa työskentelevät kasvatus- ja ohjausalan ammattilaiset, mutta tarjoamme koulutusta myös muille ammattilaisryhmille (mm. sosiaali- ja terveysala). Toissijaisesti yhdistys tarjoaa seksuaalikasvatusta myös suoraan lapsille ja nuorille. Rahoitusta yhdistys on jo saanut mm. Pirkanmaan hyvinvointialueelta ja Tampereen kaupungilta.

Tutustu VALVE ry:n hallitukseen täällä!

VALVE ry:n toiminta perustuu WHO:n määrittelemiin kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen periaatteisiin, joiden mukaan seksuaalikasvatus

1. käsittää koko ihmisen elinkaaren,

2. on puolueetonta ja tarjoaa tieteellisesti pätevää tietoa seksuaalisuuden kaikista ulottuvuuksista moninaisuus huomioiden sekä

3. auttaa kehittämään vastuullista ja ennakkoluulotonta suhtautumistapaa ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen sekä oikeudenmukaisempia yhteiskuntia, joissa toimitaan syrjintää, häirintää ja väkivaltaa vastaan.

Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus tarkoittaa Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaisesti seksuaalikasvatusta, jonka tarkoituksena on välittää puolueetonta ja tieteellisesti pätevää tietoa seksuaalisuuden kaikista ulottuvuuksista jokaisen ikätason mukaisesti. Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus antaa valmiuksia oman seksuaalisuuden käsittelemiseen ja auttaa osaltaan kehittämään sallivaa, vastuullista ja ennakkoluulotonta suhtautumista seksuaalisuuteen. Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus perustuu ajatukselle, että ihmiset tarvitsevat seksuaalikasvatusta kaikissa elämänkaaren ikävaiheissa.

Yhdistyksen arvojen keskiössä ovat seksuaalioikeudet, ihmisoikeudet, vammaisten oikeudet, keho- ja seksipositiivisuus, moninaisuus (sukupuoli, seksuaalisuus, suhteet ym.), suostumusperustaisuus, normikriittisyys, omien ja muiden rajojen tunnistaminen ja kunnioittaminen, seksuaalisen nautinnon edistäminen sekä kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen edistäminen. VALVE ry noudattaa kaikessa toiminnassaan turvallisemman tilan periaatteita. Voit myös tutustua yhdistyksen sääntöihin ja strategiaan.