
Agendalla inklusiivinen seksuaalikasvatus
Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry on vuonna 2021 perustettu yhdistys, jonka päätavoite on edistää inklusiivisiin käytäntöihin perustuvaa seksuaalikasvatusta ja parantaa tarjottavan seksuaalikasvatuksen tasoa. Inklusiivinen lähestymistapa seksuaalikasvatukseen tarkoittaa, että VALVE ry tavoittelee tilannetta, jossa seksuaalikasvatuksessa on huomioituna moninaiset erilaiset ihmisryhmät siten, että moninaisuus on lähtökohta ja sisäänkirjoitettu asia seksuaalikasvatuksen käytänteissä. Yhdistys pyrkii tähän tilanteeseen tekemällä vaikuttamistyötä rakenteellisella tasolla sekä kouluttamalla ammattilaisia ja asiantuntijoita, joiden työtä seksuaalisuuden teemat eri tavalla koskettavat. Yhdistys järjestää tapahtumia seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista ja tekee yhteistyötä esimerkiksi järjestöjen, päättäjien, ammattimaisten seksuaalikasvattajien sekä eri alojen ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa.
Tarjoamme jäsenistöllemme koulutuksia ja muita muuttuvia jäsenetuja tapahtumiimme ja yhteistyökumppaneidemme palveluihin. Ajantasaiset jäsenetumme löydät täältä.
Ajankohtaista

Seksuaalikasvatuksen päivät on tarkoitettu ammatilliseen kehittymiseen ja verkostoitumiseen seksuaalikasvatuksen teemojen äärellä. Päivät tarjoavat myös keskusteluareenan ja tuen ammattilaisille, joiden työhön sisältyy seksuaalikasvatusta tai seksuaalisuuden teemojen kohtaamista.
Lue lisää klikkaamalla kuvaa!
Tervetuloa mukaan verkostoitumaan, oppimaan ja rakentamaan yhdessä moninaisuutta huomioivaa seksuaalikasvatusta!

Hallitukseen valittiin puheenjohtajan lisäksi 10 varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen hallituspaikkojen täytyttyä. Tammikuussa aloittavaan kokoonpanoon kuuluvat:
Puheenjohtaja Jannika Lahti
Varapuheenjohtaja Ezra Romsi
Hallituksen jäsenet: Miia Koponen, Piia Hynynen, Hanna Tikka, Henriika Salonen (2026), Anniina Alakärppä (2026), Eeva Lehtinen (2026), Saana Majanmaa (2026)
Varajäsen:
Sari Äkäslompolo
Tutustu vuoden 2026 hallitukseen.

VALVE ry:n hallitus päätti vuoden 2026 Seksuaalikasvatuksen päivien päivämäärän, tsekkaa päivä linkin takaa! Lue samalla myös VALVE ry:n yhteistyöverkostokuulumiset sekä mm. kuvaus järjestökoordinaattori RIikka Pöntinen tammikuun vierailusta Opetushallituksessa opetus- ja kasvatusalan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimijoita yhteen kokoavan YHTEYS-verkoston kanssa.
Tarjoamme jäsenistöllemme mm. erilaisia koulutuksia ja tapahtumia sekä muuttuvia jäsenetuja. Parhaiten pysyt toiminnastamme perillä seuraamalla verkkosivujamme ja somekanaviamme sekä jäseneksi liittymällä myös uutiskirjeemme kautta!


