Hae meille vapaaehtoiseksi!

VALVE ry:n toiminta ei pyöri ilman vapaaehtoisia, joten jokaisen panos toimintaamme on ensisijaisen tärkeää. Jokainen vapaaehtoinen saa perehdytyksen sekä tukea VALVE ry:n hallitukselta.

Etsimme niin satunnais- ja täsmäapua kuin pidempiaikaista vapaaehtoistyötä tekeviä henkilöitä etenkin viestintään ja tapahtumien järjestämiseen, mutta myös muuhun sisällöntuotantoon (ml. verkkosivut). Vapaaehtoisena sinulla on myös mahdollisuus halutessasi vaikuttaa järjestön kehittämiseen ja mm. jäsentoiminnan ideoimiseen järjestämällä paikallista toimintaa yhdistyksen nimissä (tähän tosin toivomme selkeitä näyttöjä seksuaalikasvatuksen tai esimerkiksi seksologian parista). Isompiin projekteihin liittyvistä vapaaehtoishauista tiedotamme erikseen somekanavissamme ja vapaaehtoisten sähköpostilistalla. Halutessasi voit myös itse ehdottaa vapaaehtoisuuden muotoa, jos tässä mainitut väylät eivät vastaa tarpeitasi tai toiveitasi.

Haastattelemme kaikki vapaaehtoiset, jotta pystymme varmentamaan yhdistyksen arvojen mukaisen toiminnan. Haastattelu on kuitenkin rento tilaisuus, jonka tavoitteena on myös kuulla sinusta lisää sekä selvittää tarpeitasi ja toiveitasi vapaaehtoisuuden suhteen. Yhdistyksen jäsenyys ei ole vapaaehtoisuuksissamme pakollista, mutta toivottavaa, koska se on konkreettinen tuen osoitus toiminnallemme. Emme vaadi vapaaehtoisiltamme seksuaalikasvatuksellista tai seksologista taustaa, mutta edellytämme kaikilta vapaaehtoisiltamme arvoihimme ja turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutumista. Varaudu siis tarvittaessa vastaamaan tarkentaviin kysymyksiin myös lyhytaikaisemmissa vapaaehtoisuuksissa, jos et ole jo yhdistyksen jäsen ja vielä allekirjoittanut em. asioita.

Onko siis kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus ja verkostoituminen intohimosi? Entä haluatko olla osa yhdistystä, joka pyrkii seksuaalikasvatuksen kehittämiseen paikallisesti ja valtakunnallisesti? Täytä alta löytyvä vapaaehtoislomake tai laita meille viestiä yleisen yhteyslomakkeen kautta, niin katsotaan juuri sinulle sopiva vapaaehtoisrooli!