Seksuaalikasvatuksen päivät 2026
VALVE ry järjestää kolmatta kertaa Seksuaalikasvatuksen päivät -ammattilaistapahtuman Tampereella perjantaina 2.10.2026. Tapahtumapaikkana toimivat Työväenmuseo Werstaan tilat (Finlaysonin alue, Väinö Linnan aukio 8). Tapahtumaan on mahdollista osallistua myös etänä livestreamin kautta.
Seksuaalikasvatuksen päivät on tarkoitettu ammatilliseen kehittymiseen ja verkostoitumiseen seksuaalikasvatuksen teemojen äärellä. Päivät tarjoavat myös keskusteluareenan ja tuen ammattilaisille, joiden työhön sisältyy seksuaalikasvatusta tai seksuaalisuuden teemojen kohtaamista. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös esimerkiksi opiskelijat ja seksuaalikasvatuksesta kiinnostuneet!
Tapahtuman teemana on seksuaalisuuden moninaisuus. Päivän asiantuntijapuheenvuorot, keskustelupaneeli ja muu ohjelma käsittelevät teemaa moninaisuuden eri kulmista käsin. Lisäksi paikalla on näytteilleasettajia, joiden tuotteisiin ja palveluihin sinulla on mahdollisuus tutustua.
Aikataulu & ohjelma
8.30 Paikalle saapuminen alkaa, kahvi- ja teetarjoilu klo 8.30-9.30
9.00-9.15 Aloitussanat, Valve ry:n puheenjohtaja Jannika Lahti
9.15-10.00 Reetta Kevätniemi (Sinuiksi ry / neuvontatyöntekijä, sosionomi (AMK), seksuaaliterapeutti): Neurokirjo ja seksuaalisuus: pois oletuksista, kohti ymmärrystä
Seksuaalisuutta, ihmissuhteita ja seksuaalikasvatusta tarkastellaan usein neuronormatiivisesta näkökulmasta. Tällöin neurovähemmistöihin kuluuvien ihmisten kokemukset, tarpeet ja tavat olla suhteessa itseensä ja muihin voivat jäädä näkymättömiksi tai tulla väärinymmärretyiksi. Tässä puheenvuorossa haastetaan seksuaalisuuteen liittyviä oletuksia ja normeja sekä pohditaan, millaista olisi aidosti neuroinklusiivinen lähestymistapa seksuaalisuuteen ja seksuaalikasvatukseen.
Puheenvuorossa käsitellään muun muassa suostumusta, vuorovaikutusta, aistitarpeita, rajoja, läheisyyttä, nautintoa sekä seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien moninaisuutta neurokirjon näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten seksuaalikasvatuksessa, palveluissa ja ammatillisissa kohtaamisissa voidaan tunnistaa ja purkaa (neuro)normatiivisia käytäntöjä sekä vahvistaa jokaisen oikeutta omannäköiseen seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin. Keskusteluun nostetaan myös kysymys siitä, kuinka hyvin tämän päivän seksuaalikasvatus todella tavoittaa ja palvelee neurokirjon nuoria.
10.10-10.55 Anna Halminen (Korento ry / asiantuntija): Kun seksi sattuu
Kaikki kipu vaikuttaa arkeen ja elämänlaatuun, mutta seksiin liittyvä kipu voi tuntua erityisen intiimiltä ja hankalalta. Kivuliaan seksin taustalta voi löytyä monia eri syitä ja joskus syynä on gynekologinen sairaus tai oireyhtymä. Mitä pitäisi tehdä kun seksi sattuu?
10.55-12.05 Lounas (Ravintola Plevna, omakustanteinen)
12.05-12.50 Outi Santavuori (Sinuiksi ry / erityistason seksuaaliterapeutti, pariterapeutti, kliininen seksologi): Totta ja tarua aseksuaalisuudesta. Miten ottaa aseksuaalisuus huomioon kohtaamistyössä?
Puheenvuorossa käsittelen aseksuaalisuuden lisäksi yhdenvertaista ja turvallista kohtaamista, seksuaalisen identiteetin rakentumista ja valtakunnallisen Sinuiksi- tuki- ja neuvontapalvelun toimintaa.
12.55-13.55 Paneelikeskustelu: Seksityön asema Suomessa
Juontaja: Riikka Pöntinen
– Ira Salo (väitöskirjatutkija)
– Iina Vartiainen / Pro-Tukipiste ry (sairaanhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti)
– Juno Kuura (seksityöntekijä, seksologi)
– Valtiatar Katariina (seksityöntekijä, femdom)
Millaista seksityötä Suomessa tehdään? Entä miten lainsäädäntö, palvelujärjestelmä ja yhteiskunnan asenteet vaikuttavat seksityötä tekevien arkeen? Paneelissa tarkastelemme seksityön moninaisuutta, seksityön ja ihmiskaupan eroja sekä nykyisen sääntelyn ja ammattilaisten asenteiden vaikutuksia työn tekemiseen, turvallisuuteen ja avun saamiseen. Aiheeseen liittyvä tutkimustieto ja eletyt kokemukset haastavat seksityöhön liittyviä oletuksia ja auttavat kohtaamaan seksityötä tekeviä ihmisiä ilman stigmaa.
13.55-14.15 Kahvitauko
14.15-15.00 Antti Marttinen (Polyamoria ja monisuhteisuus ry:n puheenjohtaja, Seta ry:n hallituksen jäsen): Elämäntapana monisuhteisuus
Monisuhteisuuden muodot, mitä on monisuhteisuus ja tavat toteuttaa monisuhteisuutta. Suhteiden dynamiikka, luottamuksen rakentaminen, sekä suhteiden erilaiset tarpeet ja rajoista sopiminen. Ristiriitatilanteiden hallinta monisuhteisuudessa.
15.05-15.50 Johanna Pohtinen (etnologi, filosofian tohtori): Mikä ihmeen kinky? Seksuaalisuus, identiteetti ja arki
Miksi kinkyä on tärkeä ymmärtää ja miksi siitä on tarpeellista puhua ääneen? Puheenvuorossa avaan sitä, mitä on kinky ja kuinka se näkyy ihmisten arkisessa elämässä. Pohdin myös kinkyn asemaa 2020-luvun Suomessa ja kuinka stigma vaikuttaa yksilöiden kokemukseen.
15.50-16.00 Päätössanat, päivien virallinen osuus päättyy
16.00-18.00 After work -tilaisuus yhteistyökumppanimme Maukasteen tiloissa
Liput ja ilmoittautuminen
Jäsenlippu (Valve ry:n jäsenet)
- 25€ osallistuminen paikan päällä Tampereella
- 20€ osallistuminen etänä
Normaali lippu (ei Valve ry:n jäsenyyttä)
Early bird -hinta 18.9. asti
- 40€ / paikan päällä Tampereella
- 35€ / etänä
Lipun hinta 19.9. eteenpäin
- 50€ / paikan päällä Tampereella
- 45€ / etänä
Tukilippu
Tapahtumaan on saatavilla muutamia tukihintaisia lippuja erittäin heikossa taloudellisessa tilanteessa oleville osallistujille. Jos tukihintaiset liput ovat ehtineet loppua, olemme niitä hakeneisiin yhteydessä sähköpostitse ennen ilmoittautumisen vahvistamista.
- 15€
Kannatuslippu
Ostamalla kannatuslipun tuet inklusiivisen seksuaalikasvatus- ja tasa-arvotyön toteuttamista!
- 60€
Pääset ilmoittautumaan tapahtumaan tästä linkistä: https://forms.gle/PsFN5nXKoSK4KC2i7
Tapahtuman näytteilleasettajat
Seksuaalikasvatuksen päiviin osallistuu myös yhteistyökumppaneita, jotka edistävät toiminnallaan inklusiivisen seksuaalikasvatuksen ja -terveyden toteutumista. Tapahtumapäivän aikana kävijät voivat vierailla yhteistyökumppaneidemme esittelypisteillä. Esittelypisteillä voi tutustua yritysten ja järjestöjen tuotteisiin & palveluihin sekä saada tietoa seksuaaliterveydestä. Osa näytteilleasettajista tarjoaa tapahtumavieraille myös erikoistarjouksia tapahtumapäivän aikana!

Maukaste
Maukaste on suomalainen erityistason seksuaaliterveystuotteiden, intiimikosmetiikan ja ehkäisytuotteiden asiantuntija, maahantuoja, jälleenmyyjä ja kouluttaja. Valikoimiin etsitään laadukkaita ja materiaaleiltaan turvallisia tuotteita yli 20 vuoden kokemuksella. Palvelevan kivijalkamyymälämme löydät Tampereen keskustasta.
Nettisivut: www.maukaste.fi
Seksuaalikasvatuksen päivien After Work
Päivän puhujaohjelman päätyttyä ilta jatkuu vapaamuotoisen after workin hengessä Maukasteen myymälässä klo 16-18! Afterit tarjoavat tilaisuuden kollegoiden kohtaamiseen, ajatusten vaihtamiseen ja verkostojen vahvistamiseen. Illan aikana pääset myös tutustumaan Maukasteen myymälän valikoimaan, tuotteisiin ja asiantuntemukseen. Lisäksi voit halutessasi tehdä ostoksia tilaisuuden aikana (tuotteet -15% tapahtuman osallistujille after workin aikana).

Tietoseks
Tietoseks.fi on seksuaalisen tiedon ja asiantuntijuuden yhteen kokoava sivusto, jossa kuka tahansa voi oppia ja opiskella tietoa ja sanastoa seksuaalisuudesta ja löytää seksologian asiantuntijan omiin tarpeisiinsa asiantuntijahaun kautta. Kaipaat sitten itsellesi seksuaalineuvojaa tai seksuaaliterapeuttia, oppilaitokseesi seksuaalikasvattajaa, yritykseesi monimuotoisuuskouluttajaa tai vaikkapa podcastiisi vierasta seksologian alalta, Tietoseksista löydät kootusti seksologian asiantuntijat.
Kuka tahansa seksologian alalle kouluttautunut ja seksologista työtä tekevä asiantuntija voi liittyä Tietoseks- palveluun ja saada tietonsa asiantuntijahakuun. Oman asiantuntijasivun lisäksi seksologi saa kutsun yhteiseen keskusteluyhteisöön, jossa keskustellaan mm. seksologina toimimisesta, yrittäjyydestä ja seksologian alan ajankohtaisista aiheista. Keskusteluyhteisöstä löydät seksologina yhteistyömahdollisuuksia, tärkeää tietoa ja uusia tuttavuuksia – enää ei tarvitse olla yksin!
Nettisivut: www.tietoseks.fi

Pro-Tukipiste ry
Pro-tukipiste on sosiaali- ja terveysalan järjestö, joka tarjoaa matalan kynnyksen palveluita ihmisille, jotka tekevät seksi- tai erotiikka-alan työtä, tarjoavat vastikkeellista seksiä tai ovat joutuneet ihmiskaupparikoksen tai väkivallan uhriksi kaupallisen seksin kontekstissa. Tarjoamme tukea, neuvontaa ja terveyspalveluita sekä vertaistukea ja yhteisöllistä toimintaa. Kaikki palvelumme ovat anonyymeja ja maksuttomia.
Nettisivut: www.protukipiste.fi

Sinuiksi ry
Sinuiksi ry on Suomen vanhin sateenkaarijärjestö. Olemme ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta edistävä valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla sinuiksi itsensä kanssa ja elää turvassa. Olemme voittoa tavoittelematon sateenkaarijärjestö ja seksologisen työn asiantuntija.
Olemme koti, turvasatama ja turvallisempi tila.
Nettisivut: www.sinuiksi.fi

Augusta Nordic
Augusta Nordic – tutkittuun tietoon perustuvaa intiimihyvinvointia
Augusta Nordic on suomalainen intiimihyvinvoinnin brändi, jonka tuotteet on kehitetty erityisesti hormonimuutosten myötä muuttuvan, kuivan ja herkän intiimialueen tarpeisiin. Taustallamme on yli 20 vuoden kokemus intiimiterveydestä sekä tuhansia keskusteluja naisten ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Tuotteemme on kehitetty yhteistyössä eri alojen ammattilaisten kanssa ja tutkittuun tietoon perustuen. Yksinkertainen neljän tuotteen sarja tukee päivittäistä intiimihyvinvointia puhdistuksesta ja kosteutuksesta liukuun ja ihon suojaamiseen, auttaen ylläpitämään mukavuutta, nautintoa ja seksuaalista hyvinvointia elämän eri vaiheissa. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa, ja niiden koostumuksissa huomioidaan herkän intiimialueen erityistarpeet, kuten pH-tasapaino, osmolaliteetti ja mikrobiomin hyvinvointi.
Nettisivut: augustanordic.com
Saapumisohjeet sekä esteettömyys-/esteellisyystiedot
Työväenmuseo Werstaan osoite: Väinö Linnan aukio 8, 33210, Tampere Sisäänkäynti sijaitsee Väinö Linnan aukiolla.
Julkisella liikenteellä: Werstaalle on helppo tulla bussilla tai ratikalla. Lähimmät bussipysäkit ovat Satakunnankadulla, etäisyys museosta 200 m.
Rautatieasemalta Werstaalle pääsee bussilla.
Nysse.fi -reittioppaasta löydät tarkemmat aikataulut ja kartat.
Kävellen tai pyöräillen: Tampereen Keskustorilta on Werstaalle vajaan kymmenen minuutin kävelymatka (600 m) Aleksis Kiven katua pitkin. Rautatieasemalta Werstaalle kävelee n. 17 minuuttia (1,2km).
Parkkipaikka: Ei ole vieraspysäköintiä. Lähimmät maksulliset pysäköintitalot ovat P-Plevna tai P-Frenckell. Museon edustalla Väinö Linnan aukiolla on yksi pysäköintipaikka, jossa voi pysäköidä liikkumisesteisen pysäköintitunnuksella 3 tunnin ajan.
Polkupyörille on telineet museon sisäänkäynnin vieressä.
Tapahtumatilat: Werstaalle pääsee esteettömästi sisään. Tapahtumatila Bertel on esteetön tasalattiatila, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Tilaan pääsee hissillä, mihin mahtuu pyörätuoli. Tele/induktiosilmukka on asennettu Berteliin.
WC-tilat: Wc-tilat (ml. esteetön wc) sijaitsevat katutasossa vaatenaulakon vieressä. Esteetön wc toimii tapahtuman ajan sukupuolineutraalina wc-tilana. Muita vessoja ei ole tapahtumapaikan vuoksi mahdollista merkitä sukupuolineutraaleiksi. Isot pahoittelut tästä aiheutuvasta haitasta!
Lisätietoa löydät Werstaan verkkosivuilta.
Lounas
Päivän osallistujat voivat valita vapaasti, minne menevät lounaalle tapahtuman lounastauolle. Olemme kuitenkin varanneet tapahtumatilan viereisestä Ravintola Plevnasta pöydän kaikille halukkaille (osoite: Itäinenkatu 8, 33210 Tampere). Lounas on omakustanteinen ja maksetaan suoraan ravintolaan (14 €). Plevnassa on noutopöytä, jossa on tarjolla runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja myös vegaaninen vaihtoehto. Mikäli olet kiinnostunut liittymään yhteiselle lounaalle ja sinulla on esteettömyyteen tai saavutettavuuteen liittyviä tarpeita, olethan silloin etukäteen yhteydessä henriika.salonen@valvery.fi.
After Work
Yhteistyökumppanimme Maukaste järjestää puhujaohjelman jälkeen myymälässään maksuttoman after work -tilaisuuden tapahtuman osallistujille klo 16-18 (myymälän osoite: Näsilinnankatu 22). Myymälä sijaitsee katutasossa ja on esteetön, mutta läheinen katuremontti saattaa vaikuttaa kulkemiseen. Lisätietoa saat tarvittaessa Maukasteen henkilökunnalta (puh: 0400 720 790, email: maukaste (a) gmail.com).
Lisätiedot
Lisäämme lisäinfoa näille verkkosivuille sitä mukaa kuin tapahtuma lähestyy. Lisätietoa tapahtumasta voit kysellä järjestökoordinaattori Riikka Pöntiseltä (riikka.pontinen@valvery.fi) tai koulutusvastaava Eeva Lehtiseltä (eeva.lehtinen@valvery.fi).