Seksuaalikasvatuksen päivät Tampereella 24.10.2025

Agendalla inklusiivinen seksuaalikasvatus

Valtakunnallinen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry on vuonna 2021 perustettu yhdistys, jonka päätavoite on edistää inklusiivisiin käytäntöihin perustuvaa seksuaalikasvatusta ja parantaa tarjottavan seksuaalikasvatuksen tasoa. Inklusiivinen lähestymistapa seksuaalikasvatukseen tarkoittaa, että VALVE ry tavoittelee tilannetta, jossa seksuaalikasvatuksessa on huomioituna moninaiset erilaiset ihmisryhmät siten, että moninaisuus on lähtökohta ja sisäänkirjoitettu asia seksuaalikasvatuksen käytänteissä. Yhdistys pyrkii tähän tilanteeseen tekemällä vaikuttamistyötä rakenteellisella tasolla sekä kouluttamalla ammattilaisia ja asiantuntijoita, joiden työtä seksuaalisuuden teemat eri tavalla koskettavat. Yhdistys järjestää tapahtumia seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista ja tekee yhteistyötä esimerkiksi järjestöjen, päättäjien, ammattimaisten seksuaalikasvattajien sekä eri alojen ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa.

Tarjoamme jäsenistöllemme koulutuksia ja muita muuttuvia jäsenetuja tapahtumiimme ja yhteistyökumppaneidemme palveluihin. Ajantasaiset jäsenetumme löydät täältä.

Ajankohtaista

Ilmoittaudu mukaan Seksuaalikasvatuksen päiville, jotka järjestetään Tampereella ja etäyhteyksin perjantaina 24.10.2025! Kaikki Seksuaalikasvatuksen päiville ilmoittautuneet osallistuvat Maukasteen tarjoaman tuotepaketin arvontaan.

Seksuaalikasvatuksen päivät on ammatillisen kehittämisen ja verkostoitumisen tapahtuma heille, joiden nykyiseen tai tulevaan työhön sisältyy seksuaalikasvatusta tai seksuaalisuuden teemojen kohtaamista. Päivä koostuu monipuolisista asiantuntijapuheenvuoroista, joiden oppeja ja oivalluksia osallistujat pääsevät ammentamaan omassa työssään.

Lue lisää tapahtumasta ja arvonnasta ja täytä ilmoittautumislomake!
Teetkö töitä yläkouluikäisten parissa tai opiskeletko nuoriso-, kasvatus-, opetus- tai ohjausalaa? Jos vastasit kyllä, tervetuloa maksuttomaan verkossa järjestettävään koulutuskokonaisuuteen oppimaan uutta tai kertaamaan!

Koulutuksen teemat koskettavat kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen ajankohtaisia aiheita yläkouluikäisten parissa. Koulutuskokonaisuus tarjoaa napakasti ajankohtaista ja tutkittua teoriatietoa, harjoitteita nuorten pariin sekä lyhyesti keskustelua aiheen äärellä. Voit osallistua yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin koulutustilaisuuksiin.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Riikka Pöntisen nelivuotinen puheenjohtajuus VALVE ry:ssä on tulossa päätökseensä vuoden 2025 lopussa. Yhdistyksemme sääntöjen mukaan uusi puheenjohtaja tulee valita viimeistään neljän vuoden jälkeen.

On siis tullut aika etsiä Riikalle seuraaja, joka jatkaa VALVE ry:n tarinaa eteenpäin. Tämä avaa uudelle puheenjohtajalle hienon tilaisuuden päästä kehittämään järjestön toimintaa, vahvistamaan seksuaalikasvatuksen kenttää ja organisoimaan yhdistyksen hallintoa. Olisiko sinulla intoa ja paloa kyseiseen tehtävään?

Sekä väistyvä puheenjohtaja että järjestön aktiivit tarjoavat valittavalle puheenjohtajalle kaiken mahdollisen tuen tehtävässä aloittamiseen.

Lue Riikan ajatuksia VALVE ry:n tähänastisesta matkasta ja kokemuksia puheenjohtajuudesta uusimmasta blogikirjoituksesta.
VALVE ry:n jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita syyskokoukseen Teamsissa torstaina 27.11.2025 klo 17–19! Syyskokouksessa käydään läpi vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan uusi puheenjohtajisto ja hallitus vuosille 2026–2027.

Kiinnostaisiko sinua liittyä joukkoomme vahvistamaan ja edistämään seksuaalikasvatusta Suomessa? Liity mukaan VALVE ry:n hallitukseen!

Lue lisää hallitushausta ja täytä hakulomake.